Varsauutisia jälleen
N
yt on sitten ratsutilan toinenkin varsa tälle vuodelle
syntynyt: Wimla varsoi 2.8. sievän tammavarsan.
Kaiken kaikkiaan varsominen sujui mallikkaasti. Itse tiineysaika kului rauhallisissa merkeissä, ja lasketun ajan koittaessa 1.8. alkoi Wimmukin kaiketi tuumia ajan tulleen. Seuraavana päivänä tästä huomattiin nisien päähän ilmestyneet maitotipat ja pian näiden jälkeen niiden tilalle kehkeytyneet vahatipat. Tunnin päästä vahatippojen ilmestymisestä odottikin jo pihaton pahnoilla näpsäkkä tammavarsa.

Varsa on väriltään kaunis
suklaansävyinen rautias.
Neiti on syntymässään saanut
näyttävät
merkit: päässä läsi ja molemmissa
takajaloissa
miltei polviin ulottuvat sukat. Se on hyvin ryhdikäs ja
miellyttävän näköinen pirpana.
Ensimmäiset
laukka-askeleet otettiin jo tunnin kuluttua
syntymästä, ja
muutenkin meno pihatossa on ollut alusta alkaen varsin terhakkaa. Wimmu
ravaa höristen pöllöenergisen lapsensa
perässä
päivästä toiseen ja vahtii sen
liikkeitä. Varsa
palaa välillä maitobaarille ja jatkaa taas hetken
hengähdettyään loikkimistaan.
Tästä on
hyvä jälleen uuden hevosenalun aloittaa
elämänsä.