Varsauutisia
N
yt se syntyi! Keskiviikkona 19.4. putkahti maailmaan uusi, pieni
hevosenalku Jalotarun varsoessa esikoisensa.
Jo varsomista edeltävänä iltana ilmestyneet vahatipat ennakoivat lähellä olevaa synnytystä nostaen näin vallalla olleen varsanodotuksen huippuunsa. Jalotaru itse ei ihmisten innokkaasta odotuksesta isommin perustanut, vaan jäi illalla tyytyväisenä mutustelemaan pahnapetiään. Yöllä tammaa hipsuteltiin talliin katsomaan säännöllisesti parin tunnin välein, mihin rouva vastasi korkeintaan mulkaisemalla äkäisesti karsinastaan.
Aamuun mennessä minkäänlaisia uusia varsomisen merkkejä ei ollut havaittavissa, joten tamma tarhattiinkin normaaliin tapaan. Liisa kertoi myöhemmin käyneensä aamulla puoli kahdeksan tienoilla viimeisen kerran ennen töihin lähtöään vilkaisemassa aamuheiniään mutustelevaa rouvaa, joka yhä vaikutti vahatippoja lukuun ottamatta olevan täysin normaalilukemissa. Auton perävalojen vilahtaessa pihasta lieneekin Jalotaru tuhahtanut jääneensä vihdoin omaan rauhaansa - puolen tunnin kuluttua nimittäin sai Liisa kotipihasta riemastuneen viestin: kaksi on!
Tammahan
tuo on, ja melkoisen mukava sellainen vieläpä.
Molempien
vanhempiensa tapaan pikkuneiti on osoittautunut
äärimmäisen rauhalliseksi ja
fiksuluonteiseksi
pirpanaksi, joka onkin jo ensimmäisten elinviikkojensa aikana
ehtinyt hurmata yhden jos toisenkin tallilla liikkuneen. Tummat
nappisilmät ja pieni nöpöturpa, terhakka
ryhti ja
vekkuli ilme – siinä on syy jos toinenkin unohtua
aidan
viereen ihailemaan. Nimen varsa on ehtinyt jo saamaan: pikkuneiti
ristittiin Tarun Saaniksi.
Taru itse on osoittautunut hyväksi äidiksi. Se on alusta asti ottanut lapsensa siipiensä suojaan ja vahtinut tarkkaan sen jokaista askelta. Taru hoitaa ja hellii varsaansa kuten mamman kuuluukin, ja seisoo hievahtamatta vahdissa varsan käpertyessä pahnoihin nukkumaan. Ulkona ollessaan se seuraa tarkkaan varsan loikkimista ja on tarvittaessa koska vain valmis tulemaan lähemmäs tarkkailemaan, mikäli pirpana eksyy kuljeskellessaan turhan läe aidan toisella puolella olevia hevosia.
Heini Koskinen