Paloharjoitus
Järjestimme
kesäkuun loppupuolella yhteystyössä Eurajoen
vpk:n
kanssa paloharjoituksen. Tallien määrä on
näillä kulmilla lisääntynyt pienen
ajan
sisään paljon, ja näin myös
tallipalojen sekä
muiden hevosia sivuavien onnettomuuksien mahdollisuus on kasvussa.
Paloharjoituksen myötä halusimme paitsi luoda
katsauksen
ratsutilan paloturvallisuuteen myös antaa paikalliselle
pelastushenkilökunnalle mahdollisuuden tulla harjoittamaan
hevosmiestaitojaan.
Näissä merkeissä kokoonnuimme maanantaina 26.6. koko tallin väen, kolmenkymmenen palomiehen ja usean paloauton voimin tallipihaan. Pihassa palomiesjoukko sai sanallisen esittelyn tallista sekä sen toiminnasta, minkä jälkeen heille esiteltiin talliympäristöä pihattoineen kaikkineen kierroksen muodossa.
Varsinaisen
harjoituksen merkeissä olimme ennalta noutaneet
sisälle
tallin neljä hevosta, joiden
tehtävänä oli toimia
koe-eläiminä palomiesten suorittaessa sukelluksen
hevosenkäsittelyn saloihin. Oppimestareina näimme
Kelmun,
Mirkun, Pentin sekä astetta suurempia
kavioeläimiä
edustamaan valitun Körtsän. Hevosmieskokelaiden
tehtävänä oli pyydystää
karsinoistaan heille
määrätyt hevoset, pukea näille
riimut naruineen ja
taluttaa tämän jälkeen kyseinen hevonen
kentälle,
jossa oli määrä suorittaa vielä
muutamia
talutusharjoituksia. Kentällä näimme
yllättäen
Körtsän heittävän rauhallisen
imagonsa nurkkaan:
kesken talutustuokion se kiepsautti itsensä selälleen
maahan
aloittaen riemukkaan piehtaroinnin. Ylös
päästyään se jatkoi talutettuna
kulkemista kuin ei
olisi muuta tehnytkään. Voi veikkosta.
Talutus
–operaation jälkeen vuorossa oli pullakahvien
nauttiminen.
Kaffekupit kädessä alkoi puheensorina. Pihatossa
rapsutettavaksi lähes syliin tulleet hevoset, talutuskokemus
ja
tietysti Körtsän tempaus olivat
pääpuheenaineena.
Toisaalla taas rupateltiin tallin turvallisuussuunnitelmista ja
pelastusjärjestyksestä.
Eurajoen vpk:n poistuessa illan lopulla takavasemmalle tunnelma oli hyvä ja yleinen arvio harjoituksesta ehdottomasti positiivinen. Toivottavasti hyvin alkanut yhteystyö palokuntalaisten kanssa poikii myös tulevaisuudessa lisää yhteistä toimintaa, vaikkapa sen puheissa olleen suuremman harjoituksen.