Koululaisen elämää uusien tammojen parissa
Niin vain kesä kääntyi kohti syksyä ja lapsillakin alkoi koulut. Pipsa aloitti tokaluokkalaisena ja Petra eskarina. Oma hoitajamme Heini hyväksyttiin Ypäjälle hevoskasvatusta opiskelemaan. Minun opiskeluni hevosopistolla on tällä erää tässä joten eikös isäntä innostunut omalta osaltaan vuorollaan koulun penkille. Kengitysopit Kiuruvedellä käynnistyivät elokuussa heti tositoimin. Kotona riittää sitten kengitettäviä. Teimme päätöksen lisätä tammamäärää kun Kelmiian ura siitoshevosena päättyi oripoika Lavilan Velmuun.
Kesä on mennyt
myytäviä tammoja katsellessa. Moneen paikkaan on
tullut soiteltua ja hienoja
tammoja on
nähty. Lopulta päädyimme Rovaniemen
tyttöön Jouhen Sykeröön. Siiri
on R-KTK tamma sanan oikeassa merkityksessä. Hieno tasainen
8-rivi
kantakirjauksessa yht. 40p. rakenteesta. Silloisen 7-v. koulutustason
ollessa
vielä kesken eivät suoritukset oikeuttaneet kuin III
+ palkintoon. Jälkeenpäin
Siiri on kunnostautunut pääasiassa alue-esteradoilla v. 2002-2007 100cm tasolla
ja voittaen mm.
Pohjoisen alue-estemestaruuden. Koulupuolella tamma taitaa He B/A tason.
Matkaa pohjoiseen suunniteltiin kuukauden verran ja siinä välissä ehdin katsastaa jälleen markkinoita .. jäi kai tavaksi. Silmiini osui ilmoitus Ponsin Veerasta Sodankylässä ja siinä se oli. Erilainen tamma suvultaan meidän porukkaamme joka taitaa ainakin 80cm radan ellei peräti 100cm. Koulutaso samoin He B/A. Veeralle täytyy ottaa tavoitteeksi kantakirjaus vuodelle 2009. Iso kiitos luottamuksesta Saanalle ja Piritalle kun uskoitte ystävänne meidän käyttöömme. Toivottavasti tulevaisuudessa näemme myös näillä tammoilla varsat, isäoriina ehkäpä Valon Veikka?
Miten sitten
minä, ikuinen opiskelija, osaan viettää
vuoden ilman hevosopistoa? No, onhan
minulla nyt tässä uusi oppimestari. Tarkoitus on
jatkaa omien valmentajien
johdolla ratsastuksen salojen opiskelua. Nyt
keskitytään myös estepuoleen. Kun
jostain kumman syystä ; ) vannoutuneelle kouluihmiselle syntyy
vahvasti
estekapasiteetikkaita varsoja.